VALOKUITUA VAIHTOEHTOISILLA KONSEPTEILLA


Valokuituverkkojen rakentamisella kotitalouksien käyttöön Suomessa ei vielä ole kovin pitkää historiaa. Vuonna 2007 aloittanut Matti Vanhasen (II) hallitus käynnisti Laajakaista kaikille -hankkeen, jonka piti tuoda nopeat valokuituyhteydet koko Suomeen.
Valtio tuki rakentajia (kuntia, perustettavia yhtiöitä ja osuuskuntia) kymmenillä miljoonilla euroilla,
mutta saaduista tukieuroista huolimatta osalla laajakaistayhtiöistä on edelleen vaikeuksia selvitä lainojensa koroista ja lyhennyksistä.
Useissa tapauksissa tuolloin perustetut laajakaistayhtiöt ovatkin joutuneet kääntymään yhteiskunnan (kuntien) puoleen lisärahoituksen saamiseksi, jos ei nyt suoranaisen rahan, niin ainakin lainojen takaajan muodossa. Muodostunut tilanne ei varmasti ole kenenkään mieleen, mutta toisaalta jos laajakaistayhtiöiden annettaisiin joutua vararikkoon, voisivat vahingot nousta merkittävästi suuremmiksi. Eikä sovi myöskään unohtaa asiakkaita eli valokuituverkkojen käyttäjiä.
Heille laajakaistapalvelujen saamisen epävarmuus aiheuttaa päivittäistä päänvaivaa.


Laajakaistaverkkojen rakentaminen on saanut jälleen ” uutta tuulta ” siipiensä alle mm. EU:n elvytysvarojen ja kansallisten tukien vauhdittamana. Hankkeiden toteuttavuusanalyysejä ja selvityksiä tehdään parhaillaan useissa maakunnissa.
Tässä kohtaa on hyvä nostaa esille kysymys, että tehdäänkö hankkeita taas samalla kaavalla kuin ennenkin, vai onko mitään otettu opiksi tehdyistä virheistä?
Pelkään pahoin, että tehtävistä selvityksistä ja analyyseistä huolimatta rakentamisprojektien jälkeen yhtiöille ja osuuskunnille on monissa tapauksissa jälleen jäämässä liiketoiminnan kantokykyä suuremmat riskit ja vastuut. Hankkeisiin saatavilla olevat tukieurot kyllä madaltavat liiketoiminnan aloittamisen kynnystä, mutta ne eivät välttämättä ole tae aloitetun liiketoiminnan onnistumiselle. Päättäjien onkin ymmärrettävä laajakaistaliiketoiminnan muidenkin osa-alueiden tärkeydet ja lainalaisuudet. On tehtävä oikeat kumppanivalinnat suunnittelussa, rakentamisessa, laitehankinnoissa, myynnissä ja markkinoinnissa, palvelujen tuottamisessa ym. Kilpailuttamisen on oltava aitoa, läpinäkyvää ja reilua. Hankkeita suunniteltaessa olisi lisäksi hyvä pohtia uusia erilaisia vaihtoehtoisia konsepteja jakamaan syntyviä riskejä oikeudenmukaisemmin eri toimijoiden kesken.  Kunnissa hankkeita vetävien henkilöiden laajakaistaliiketoiminta osaamiseen tulisi erityisesti kiinnittää huomiota. Jos tarvittavaa osaamista ei löydy riittävästi, niin sitä on hankittava markkinoilta. Riippumattomia ja osaavia toimijoita löytyy markkinoilla useita.

Lopuksi tuotannontekijöiden eli tässä yhteydessä valokuituverkkojen omistaminen ei välttämättä ole aina kustannustehokkain vaihtoehto laajakaistaliiketoiminnan harjoittamiseen.
Vaihtoehtona omistamiselle voisi olla valokuituverkkojen vuokraus monivuotisilla sopimuksilla. Tuolloin pääomia vapautuisi entistä enemmän markkinointiin, myyntiin, palveluiden ja liiketoimintakonseptin kehittämiseen. Lisäksi yhtiöille tulevat riskit olisivat pienempiä, kun verkkoon ei sitoutuisi pääomia. Markkinoilla on nykyisin jo useita toimijoita, jotka toimivat pitkäaikaisina investoijina panostaen myös valokuituverkkoihin.
Rakentamishankkeista valmistelevilta ja päättäviltä tahoilla tarvitaan nyt tervettä vanhojen toimintatapojen kyseenalaistamista sekä uusien innovatiivisten konseptien tunnistamista.